Ikoneja vastuullisuudesta, päästöjen vähintämisestä ja hiilineutraaliuudesta

Vastuullisuus

Vastuullisuus on ollut Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n (myöhemmin JTK) liiketoiminnan ytimessä jo yrityksen perustamisesta saakka. Meille se tarkoittaa suunnitelmallisuutta, investointeja ja tekoja. Tämä vuoden 2023 yritysvastuuraportti on järjestyksessään toinen vastuullisuusraporttimme. Raportti sisältää olennaisuusanalyysiin perustuvat tiedot meille ja sidosryhmillemme tärkeimmistä vastuullisuusasioista. Raportissa tarkastellaan vastuullisuustyön toteutumista vuonna 2023 sekä kerrotaan tehdyistä toimenpiteistä ja saavutetuista tavoitteista jokaisen teeman alussa. Tavoitteiden avulla pyrimme kehittämään toimintaamme yhä kestävämmäksi.

Olennaiset vastuullisuusteemat

Olemme tarkastelleet yrityksemme toimintaympäristöä, siihen liittyviä megatrendejä sekä sidosryhmiemme odotuksia. Näiden lähtökohtien pohjalta olemme tunnistaneet meille neljä tärkeintä teemaa, joiden ympärille vastuullisuustyömme rakentuu; mahdollistamme terveelliset toimitilaratkaisut, varmistamme parhaan asiantuntijuuden, tavoittelemme hiilineutraalia kiinteistökantaa ja luomme yhteiskunnallista lisäarvoa. Olemme määritelleet näille teemoille tavoitteet, jotta pystymme edistämään vastuullisuustyötämme mahdollisimman tehokkaasti.

Mahdollistamme terveelliset toimitilaratkaisut
Liiketoimintamme pohjautuu pysyvien asiakassuhteiden luomiseen. Huolehdimme asiakkaidemme tyytyväisyydestä vastaamalla parhaalla mahdollisella tavalla heidän toimintansa tilavaatimuksiin sekä varmistamalla hyvän palvelun ja asioinnin helppouden.

Varmistamme parhaan asiantuntijuuden
Tyytyväisten asiakkaiden takaa löytyy omistautunut ja asiantunteva henkilöstö. Varmistamme parhaan asiantuntijuuden panostamalla henkilöstömme osaamisen kehittämiseen sekä tarjoamalla parhaat mahdolliset työskentelyolosuhteet.

Tavoittelemme hiilineutraalia kiinteistökantaa
Investoimme kiinteistökantamme energiatehokkuuden parantamiseen ilmastopäästöjen minimoimiseksi. Lisäksi edistämme kiertotaloutta ja ympäristötietoisuutta yhdessä vuokralaistemme kanssa.

Luomme yhteiskunnallista lisäarvoa
Tuotamme vastuullisella ja kannattavalla kiinteistösijoittamisella lisäarvoa yhteiskunnalle. Huolehdimme toimintamme kannattavuudesta ja eettisyydestä läpi hankintaketjun. Otamme myös huomioon ilmastonmuutoksen tuomat taloudelliset seuraamukset.

Vastuullisuus lukuina

Jatkoimme määrätietoista vastuullisuustyötämme julkaisemalla Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n toisen vastuullisuusraportin vuodelta 2023. Raportti kertoo vuoden olennaisista tapahtumista sekä sisältää tärkeimmät tunnusluvut jokaisen neljän vastuullisuusteeman osalta. Lisäksi kerromme, miten olemme edenneet kohti asetettuja vastuullisuustavoitteita ja millaisia toimia olemme tehneet niiden saavuttamiseksi.

Liikevaihto 23 miljoonaa euroa vuonna 2023

Liikevaihto
Liikevaihtomme vuonna 2023

Energiatehokkuusinvestoinnit 3,6 miljoonaa euroa vuonna 2023

Energiatehokkuusinvestoinnit
Lisäämme energiaomavaraisuuttamme ja pienennämme siten liiketoimintamme riskejä.

Energiankulutuksen ominaispäästöt vähenivät -33 % vuodesta 2022

Hiilidioksidipäästöt
Kiinteistökannan ominaispäästöt

58 NPS-luku (asiakkaiden suositteluhalukkuus)

Asiakkaidemme suositteluhalukkuus
NPS-luku sijoittuu välille -100 (ei yhtään suosittelijaa) ja 100 (ei yhtään arvostelijaa).

Asiakastyytyväisyys 4,03 asteikolla 1-5

Asiakkaidemme kokonaistyytyväisyys
Asteikolla 1-5

6 uutiskirjettä vuosittain

Uutiskirjettä
Vuosittain julkaistaan kuusi uutiskirjettä

88 eNPS (henkilöstön suositteluhalukkuus)

Henkilöstömme suositteluhalukkuus
eNPS-luku sijoittuu välille -100 (ei yhtään suosittelijaa) ja 100 (ei yhtään arvostelijaa).

4,55 työyhteisökyselyn kokonaiskeskiarvo (asteikolla 1–5)

Työyhteisökyselyn kokonaiskeskiarvo
Asteikolla 1-5

30 h koulutustuntia per henkilö

Koulutustuntia
Koulutustunteja keskimäärin per henkilö

Tallbergin hyväntekeväisyysstrategia sosiaalisen vastuun edistäjänä

Tallberg konsernin hyväntekeväisyysstrategian tavoitteena on jakaa vuosittain noin 1,0 % emoyhtiön kirjanpidon tuloksesta yleishyödylliseen toimintaan. Myönnetyille ja maksetuille avustuksille ei aseteta rahallisia tuottotavoitteita.

Toiminta on pitkäjänteistä, johdonmukaista ja avointa. Avustettavat järjestöt valitaan huolella ja niiden kanssa pyritään pitkäaikaiseen vähintään kolmen vuoden yhteistyöhön. Sisäinen auditointi tehdään kolmen vuoden välein ennen seuraavan kolmivuotuiskauden alkamista. Tallbergin henkilöstöllä on mahdollisuus vaikuttaa yhden avustuskohteen valintaan, jolloin sitouttaminen korostuu.

Hyväntekeväisyystoiminnan tavoitteena on edistää erityisesti sosiaalista vastuullisuutta Suomessa ja maailmalla. Konsernin vastuullisuusohjelmaan voit tutustua tästä ja tytäryhtiömme vastuullisuusraporttiin tästä. Hiilijalanjälkiraportin löydät täältä.

Avustettavat kohteet

Tallberg edistää humanitaarisen avun saamista Suomen Punaista Ristiä tukemalla

Suomen Punainen Risti, SPR on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.


Tallberg edistää lapsipotilaiden selviytymistä Syöpäsäätiö ry:tä tukemalla

Lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen tukija Suomessa. Lahjoitusvaroilla tuetaan myös syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi menehtyä Suomessa syöpään.


Tallberg edistää tyttöjen koulutusta Plan International Suomea tukemalla

Plan International on lastenoikeusjärjestö, joka parantaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen elämää ja suojelua.


Tallberg edistää lasten ja nuorten hyvinvointia Barnavårdsföreningeniä tukemalla

Barnavårdsföreningen on Suomen vanhin lastensuojelujärjestö, perustettu 1893. BVIF uskoo ennaltaehkäisevään työhön ja tukee lapsia, nuoria ja perheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.


Tallberg edistää soiden ennallistamista Suomen Luonnonsuojeluliittoa tukemalla

Barnavårdsföreningen on Suomen vanhin lastensuojelujärjestö, perustettu 1893. BVIF uskoo ennaltaehkäisevään työhön ja tukee lapsia, nuoria ja perheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.


Tallberg edistää metsien suojelua Luonnonperintösäätiötä tukemalla

Luonnonperintösäätiö (perustettu 1995) suojelee Suomen luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö hankkii lahjoitusvaroin omistukseensa luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen.  


Tallberg edistää Itämeren suojelua John Nurmisen Säätiötä tukemalla

John Nurmisen Säätiö on meriluonnon suojelija, merikulttuurin vaalija ja elävöittäjä, merellisen kirjallisuuden kustantaja ja meren merkityksen puolestapuhuja.


Tallberg edistää paikallista kulttuuria, liikuntaa ja koulutusta Lauttasaaren Säätiötä tukemalla

Lauttasaaren säätiö on perustettu edistämään ja tukemaan lauttasaarelaisten paikallisia etuja ja lauttasaarelaisia hyödyntävää harrastustoimintaa.

Ladattavat raportit

Tutustu vastuullisiin kiinteistöihimme

Pressi B, Uutistie 3

Pressi B:n suunnittelussa ja toteutuksessa on käytetty energiaa säästäviä innovaatioita, kuten energiakentäksi räätälöityä maalämpöjärjestelmää. Tilat rakennettiin täyttämään LEED Gold -tason ympäristösertifikaatin laatukriteerit, jotka on kehitetty viitekehykseksi ja mittaristoksi uuden sukupolven ekorakennuksille.

Pressi C, Uutistie 3

Pressi on monipuolinen, vuonna 2019 rakennettu toimitilakiinteistö Vantaankoskella. Viihtyisässä kohteessa yhdistyvät uusimmat energiatehokkuusmenetelmät ja moderni tilatekniikka. Loistavat liikenneyhteydet takaavat, että tänne sinun ja asiakkaidesi on helppo liikkua.

Retail Park Vantaanportti

Kiinteistö on rakennettu vuonna 2002 ja sen vuokrattava pinta-ala on 24 600 m2. Vantaanportin Retail Park koostuu kolmesta liikerakennuksesta, joiden vuokrattavat liiketilat ovat korkeita showroom-tyyppisiä tiloja.

Artikkelit vastuullisuudesta