Juliuksen jälkeinen aika läpi sotavuosien ja pula-ajan

Juliuksen kuoltua yhtiön jäi hänen kahden vanhimman pojan Gunnarin ja Bertilin vastuulle. Bertil Tallbergin johdolla yhtiö kamppaili tiensä läpi 1930-luvun lamavuosien, jolloin teollisuus pyöri lähes tyhjäkäynnillä. Miten kummassa Tallbergin työntekijät pysyivät firman kirjoissa tuon ajan ja mihin suuntaan Bertil onnistuneesti johdatti yhtiötä vaikeina vuosina?

Aika Julius Tallbergista 1990-luvulle

Julius Tallbergin kuoltua yhtiön johtaminen jäi hänen yhdeksästä lapsestaan kahden vanhimman pojan vastuulle. Pojat olivat jo vuosia olleet isänsä apuna, vanhempi aina vuodesta 1904 ja nuorempikin vain kaksi vuotta vähemmän. Kumpikin oli saanut hyvän liikkeenjohdollisen koulutuksen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Gunnar ja Bertil Tallbergin kesken jaettiin tehtävät siten, että Gunnar hoiti toimitusjohtajan tehtäviä ja vastasi lisäksi Lauttasaaren ja muiden ns. sivutoimintojen hoidosta. Varsinaista pääliikettä eli rauta- ja rakennustarvikekauppaa johti Bertil Tallberg. Vuonna 1928 Gunnar luopui toimitusjohtajan tehtävistä heikentyneen terveytensä vuoksi ja siirsi päävastuun yhtiöstä kokonaan veljelleen.

Gunnar Tallbergin kuoltua 1931 Bertil kutsui yhtiön hallituksen jäseneksi tuomari Aarne Castrénin, jonka hallinnolliseen ja juridiseen asiantuntemukseen hän luotti varauksetta. Aarne Castrén olikin sitten yhtiön hallituksen jäsenenä aina vuoteen 1969, viimeiset kuusi vuotta hallituksen puheenjohtajana.

Vaikeat sotavuodet hidastivat toimintaa

Kauppaneuvos Bertil Tallbergin johdolla yhtiö kamppaili tiensä läpi 1930-luvun lamavuosien, jolloin teollisuus pyöri lähes tyhjäkäynnillä ja työttömien jonot olivat pitkiä. Sosiaalihuolto oli vielä täysin lapsen kengissä ja lama merkitsi sadoille tuhansille ihmisille todellista kurjuutta. Jokainen työpaikka oli tuolloin todellinen onnenpotku. Yhtiö osui onnekkaasti pieneen markkinarakoon: Vaikka teollinen toiminta olikin heikkoa, niin maassa kuitenkin rakennettiin ja Tallberg oli tuolloin vielä melko vahvasti rakennustarvikekauppa. Niin rakennusliikkeet kuin yksityiset rakentajatkin tarvitsivat yhtä ja toista, ja se ostettiin Tallbergilta. Yhtiö selvisi itse asiassa kohtalaisen pienillä vaurioilla tuon vaikean ajan yli. Sota-aikana Tallberg oli pitkään naisten ja vanhusten hoidossa. Miltei kaikki terveet miehet kun olivat rintamalla. Oiva osoitus Tallbergin toimintatavasta on se, että kaikki työntekijät pysyivät firman kirjoissa tuon ajan. Oikein konkreettisella tavalla, sillä Tallberg maksoi armeijaan kutsutuille miehilleen puolta palkkaa koko sota-ajan. Tällainen suhdetoiminta merkitsi luonnollisesti erittäin suurta rasitusta yritykselle, mutta oli varmasti hyvin tervetullutta apua palkan vastaanottajalle ja hänen perheelleen.

Pula-ajasta teollisuuden tavarantoimittajaksi

Sodan jälkeinen aika olisi ollut rakennustarvikekaupalle kulta-aikaa, ellei myytävästä tavarasta olisi ollut kaikkialla huutava pula. Kaikki rakennustarvikkeet ja -koneet olivat säännöstelyn alaisia. Tallbergille oli ennen sotia hankittu paljon saksalaisia edustuksia, mutta ne menetettiin sodan myötä miltei kokonaan. Uusia edustuksia olisi toki saatu, mutta ei edustuksista olisi ollut iloa, kun ei kumminkaan ollut mitä myydä. Kun jokin tavaraerä saatiin myyntiin, se koetettiin jakaa niin tasapuolisesti kuin mahdollista eri asiakkaiden kesken. Jotenkin nuokin raskaat vuodet kestettiin ja vähitellen elämä alkoi ohjautua normaaleihin uomiinsa.

Bertil kehitti yhtiötä entistä määrätietoisemmin teknilliseen suuntaan. Rautakaupasta tuli yhä selvemmin teollisuuden tavarantoimittaja. Bertil hoiti toimitusjohtajan tehtäviä vuoteen 1949 asti ja toimi sen jälkeen yhtiön hallituksen puheenjohtajana aina vuoteen 1963.