Rakennushistorialliset näkökohdat



Aleksanterinkadun länsipää sai hahmonsa 1830-luvulla, kun Kluuvia ryhdyttiin kuivaamaan ja Ehrenströmin luomaa asemakaavaa laajennettiin. Intendentti Carl Ludvig Engel laati suunnitelmat uudeksi katu- ja korttelijaoksi vuosina 1837-38. Kortteli 96 muotoutui varsin suureksi verrattuna kaupungin perinteiseen suorakulmaiseen korttelirakenteeseen. Tämä johtui siitä, että diagonaalisesti keskustan katuverkostoon sijoittuvat Läntinen ja Itäinen Heikinkatu sivusivat korttelia. Korttelin kulma oli viistetty Kluuvin kaivoa ympäröivän pikkutorin vuoksi. Aleksanterinkatu oli jo aiemmin ollut kaupungin tärkein liikekatu. Nyt sen liittäminen läntiseen ulosmenotiehen lisäsi entisestään kadunvarsitonttien arvoa. Uusien tonttien myynti alkoi välittömästi ja 1840-luvun alussa nousivat ensimmäiset talot alueelle. Valtaosa rakennuksista oli puisia, mikä johtui varmaan alueen kosteasta menneisyydestä.



Peltiseppämestari L. F. Graeffe lunasti Aleksanterinkatu 21:n tontin Helsingin kaupungilta vuonna 1845. Samana vuonna valmistuivat piirustukset tontin rakentamiseksi. Graeffe rakennutti aluksi vain toisen, pienemmän, piirustuksen kahdesta kadunvarren asuinrakennuksesta. Vuonna 1860 olivat valmiina alkuperäisen suunnitelman mukainen suurempikin asuinrakennus sekä piharakennukset. Kadunvarsirakennus oli mänty- ja kuusihirrestä salvottu ja sisälsi kahdeksan huonetta kaakeliuuneineen ja ranskalaisine tapetteineen, kaksi lämmintä eteistä, kaksi keittiötä, kaksi varastohuonetta sekä kaksi ulkorappua kuisteineen. Vesikatto oli tietenkin pellistä. Rakennus oli tässä vaiheessa vuoraamaton.



Vuonna 1897 Julius Tallberg osti Aleksanterinkatu 21:n kiinteistön Graeffen perikunnalta. Saatuaan haltuunsa Aleksanterinkatu 21:n tontin Tallberg teetätti rakennussuunnitelmat entisellä yhtiökumppanillaan ja ystävällään, rakennusmestari Elia Heikelillä. Julkisivupiirustuksen laati turkulainen Stefan Michailow. Oy Julius Tallberg Ab:n arkistossa on säilynyt vanha, seepiansävyinen valokuva rakennuksesta, joka päällisin puolin näyttää Aleksanterinkadun vastavalmistuneelta liikepalatsilta. Tarkempi silmäily kuitenkin osoittaa, että rakennus ei ole Suomesta. Kuvan takan oleva teksti kertoo sen olevan Glasgowista, Skotlannista. Kuinka kuva on joutunut Julius Tallbergilla, on jäänyt arvoitukseksi.



Rakennuksen julkisivuarkkitehtuuri perustuu katutason suuriin näyteikkunoihin. Syntyy vaikutelma, kuin rakennuksen neljä ylempää kerrosta kelluisi keveiden lasiruutujen varassa. Vuosisadan vaihteen suomalaisessa arkkitehtuurissa tämä oli aivan uutta, eikä klassisen arkkitehtuurikoulutuksen saaneet voineet ymmärtää tällaisen ,rakennuksen sisäiseen rakenteeseen perustuvaa ajattelua. Kolmen keskimmäisen kerroksen jäsentelyä hallitsee voimakkaan plastinen arkadikaaristo, joka päättyy rikkaaseen reliefikoristeluun. Julius Tallberg on ilmeisesti tilannut veistoskoristelun ystävältään Roberg Stigelliltä. Reliefiaiheina toistuvat Taonta ja Rakennustaide sekä Merenkulku ja Maanviljely. Vuonna 1888 Stigell oli veistänyt Ylioppilastalon Ilmarisen ja Väinämöisen, jotka oli Tallbergin talon reliefien tapaan valettu betonista. Allegorisia hahmoja Stigell käytti myös toisessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa liiketalossa, vuonna 1901 valmistuneessa Lundqvistin liiketalossa Aleksanterinkatu 13:ssa. Siellä on kuvattuna veistoksissa Kehruu ja Metsästys. Myös Erottajalla sijaitsevan vakuutusyhtiö Kalevan talon lihaksikkaat atlantit vuodelta 1889 ovat Stigellin muovaamia.